Kennelesittely

Smahildur’s kennel - islanninlammaskoirat

Lyhyt historiikki islanninlammaskoirien parissa toiminnasta kennelin syntymiseen

 

Pidempi historiikki kasvattajaksi kasvamisesta

Rotufriikkikö? voi minua kutsua sitenkin. Rodunvalinta oli minulla pitkä prosessi. Lapsuudesta oli kokemuksia naapureiden ja sukulaisten metsästysroduista ja teini-ikäisenä sain oman koiran englanninspringerspanielin. Aikuisena opiskeluiden jälkeen päätin että on jälleen aika ottaa koira. Tahdoin ehdottomasti keskikokoisen, terveen ja koirannäköisen (pystyt korvat ainakin oli oltava) rodun. Keeshond, lapinkoira, lapinporokoira, suomenpystykorva jne. sitten kävin vuonna 2001 Islannissa. Maaseudulla näin muutaman "seropin" näköisen kivan koiran. Koska en törmännyt kasvotusten koirallisten paikallisten kanssa, en niistä enempää kysellyt. Suomeen tultua aloin selata koirakirjoja ja nettiä sillä silmällä, sillä tokihan olin muistanut että Islannilla on oma koirarotunsa ja ne seropit luultavasti olivat juuri niitä.. Kuume alkoi nousta, onneksi hevosharrastus lievitti sitä hieman. Mutta sitten vuonna 2002 kesällä kun viimein muutin rivitaloon eli maanpinnalle, alkoi hirveä koirakuume. Roduista jäljellä olivat lapinporokoira ja islanninlammaskoira. Hipsin siis Oulun KV-näyttelyyn kehän laidoille töllisteleen livenä molempia rotuja. Korvissa raiku kun muutama islanninlammaskoira oli näytillä ja tuumasin että ihan ne on iloisia luonteeltaan. Sitten menin lapinporokoirien kehää seuraamaan. Näky oli islantilaisiin verrattuna hirveän apaattinen, ilottoman näköisiä koira kiersi kehässä. Totesin että en ihan noin rauhallista koiraa halua. Joten päätös oli tehty. Sitten miettimään, että kuinka sitä Aitiorannan nettisivuilla sijoituskotia etsivää narttua kehtaisi alkaa kyselemään, kun tunsin itseni niin tietämättömäksi, että uskaltaako se kasvattaja tällaiselle antaa koiraa sijoitukseen. Onneksi uskalsi.

Tuhkis teki 2005 pennut synnyttäen ne minun luonani. Synnytyksessä ensimmäinen pentu syntyi normaalisti mutta toinen jäi jumiin ja loput kaksi otettiin sitten pois keisarinleikkauksella. Haavan huonosti ommellut tikit aiheuttivat vielä lisädraamaa ensimmäisen viikon ajan, joten sain todella haastavan ensimmäisen pentueen hoitooni. Mutta se todella oli upea kokemus saada seurata pentujen kehitystä.

Vuonna 2006 minulle tuli Hiltu (Smahildur) sekin sijoitusnartuksi. Hiltu sai ensimmäiset pennut 2008 marraskuussa ja silloin kaikki sujui oppikirjamaisesti. Ainoa narttu -Kvenna- oli niin sydämenmurskaaja tyyppiä, että se vaan kerta kaikkiaan jäi minulle sijoitukseen. Kvennan luonne osoittautui sittemmin hieman epätyypilliseksi islantilaiseksi ja se jätettiin pois jalostuksesta. Hiltun toiset pennut Aitiorannan kennelille syntyivät 2010. Viisi pentua syntyivät jälleen oppikirjan mukaisesti ja synnytys oli muutenkin kuin ensimmäisen kopio. Näistä pennuista ei minulle jäänyt ketään. Järki piti ottaa käteen. Kaikki Hiltun jälkeläiset ovat saaneet terveystarkastuksista puhtaat paperit ja Hiltu itse on mielestäni todella herttainen luonteeltaan. Jossain vaiheessa pidin sen harrasteominaisuuksia riittämättöminä kun epätoivoisesti yritin saada siitä nopeaa agilitykoiraa. Mutta se ei vain ole Hiltun laji, vaan Hiltu tykkääkin tokosta! Olin itse pitkään sitä mieltä että toko ei ole minun lajini enkä sitä harrastanut, mutta sitten sattumalta menin sen kanssa tokoileen ja se hämmästytti minut suurella innollaan ja jaksamisellaan keskittyä aina vain uudestaan saman asian toistamiseen. Sain jälleen kerran opetuksen koiraltani; asioita pitää katsoa laajemmin eikä keskittyä vain yhteen asiaan = agilityyn ;)

Aloin siis syksyllä 2012 miettiä että jospa sittenkin saisin sen seuraavan harrastekoirani ihan omasta nartustani, eikä tarvitsisi miettiä sopivia yhdistelmiä muualta. Muttamutta Hiltun juoksut ajoittuivat huonosti, tärppipäivät osuivat joulupäivälle 2012. Silloin oli mietinnässä eräs ulkomainen uros ja tuontisperma, eli siemennystä ei joulupyhinä voisi tehdä. Joten homma lykkääntyi ja olin jo päättänyt, että antaa olla. Kävin kyllä Kennelliiton kasvattajakurssin 2013 keväällä ihan vain jo mielenkiinnosta. Edelleen ajattelin että en kyllä rupea kasvattajaksi, kun eihän mulla ole narttuakaan, kun se ainoa leikkaamaton ikääntyy käsiin, mutta eihän oppi koskaan ojaan kaada. Kurssilla mieleeni jäi toisen kouluttajan mainitsema oma periaatteensa, että hän kasvattaa pentueen aina sillä mielellä että tahtoo yhdistelmästä pennun itselleen. Silloin ajattelin että tuohan on erittäin hyvä laatukriteeri kasvattajalle.

No oma pentusuunnitelmani oli jäissä ja ajattelin jo Hiltun leikkautusta kun se huhtikuussa täytti jo 7 vuotta. Kunnes kävin pitkästä aikaa koiranäyttelyssä Kiuruvedellä ja sinne tuli toinenkin Kirsi, jolla on kaksi islantilaisurosta. Siitäpä se sitten lähti. Kynyr on näistä kahdesta se temperamenttisempi ja vilkkaampi musta-valkoinen raamikas kaveri. Kaapo rauhallisempi, hyvännäköinen punainen pitkäkarvainen ruotsinlinjainen uros, joka on ainakin harrastanut tokoa. Molemmissa on siis puolensa ja puolensa. Ongelmana oli se että kumpikaan ei ollut saanut tähän mennessä narttuja kantavaksi eli Hiltun iän ollessa jo tätä luokkaa päädyttiin ratkaisuun että seuraavassa juoksussa kaksoisastutus, jos edes jommallakummalla tärppäisi. Tärppäsi! Ja nyt (syyskuu 2013) laatikossa tuhisee 1 narttupentu ja 3 urosta, joiden iskät eivät ole tällä hetkellä varmistettuja. Ja samaan aikaan oli hyväksytty Kennelliitossa myös Smahildur’s kennelnimianomus.

Tuuletuksen paikka ;)

Smahildur’s kennel  = pieni valkyria

Valkyriat olivat skandinaavisessa mytologiassa Odinia palvelevia taistelun hengettäriä ja kuolemanhaltijattaria, jotka keräsivät taistelukentiltä kuolleiden sotureiden sielut ja veivät ne mukanaan Valhallaan. Valkyriat myös tarjoilivat sotureille ruokaa ja juomaa Valhallan pidoissa.

Kennelnimen valinta oli tietenkin minulle taas pitkän harkinnan tulos. Vaihtoehtoja oli jonkin verran. Nimi on kuitenkin itselleni tärkeä, sillä Smahildur:han on myös Hiltun virallinen nimi ja senkin sain itse aikoinaan valita, kunhan nimi siis alkoi S:llä (Hiltun virolaisen kasvattajan päätös). Toki Hiltun minulle sijoittanut kasvattaja (Aitiorannan kennel) antoi hyviä vinkkejä nimiin kun itsellä ei ollut islanninsanakirjaakaan olemassa. Minusta valkyria oli kiehtova taruhahmo ja koska ensimmäisellä koirallani Tuhkiksella on satuhahmon nimi (Öskubuska = tuhka-tyttö = Tuhkimo) oli valkyriaa tarkoittava Smahildur hyvä jatkumo. Ja koska Hiltu olisi myös ensimmäisten omien kasvattieni emä, olisi sen nimi oiva kennelinkin nimeksi. Toki mietin myös suomenkielistä Valkyria-versiota, mutta tiedän että kasvattini tulevat nimenomaan olemaan islanninlammaskoiria niin islanninkielinen versio jäi siis lopulliseksi valinnaksi. Meno kennelissä ensimmäisten pentujen syntymän aikaan varmaan olikin kuin Valhallassa konsanaan. Ja elämä koirien (ja hevosten) kanssa on muutenkin melko hektistä, joten välillä pitää oikeasti olla kuin pieni valkyria, taistelun hengetär, jotta ehtii kaikkialle.

Kasvatustoimintani tavoitteita ja muuta tuumintaa rodun ominaisuuksista – vuosi 2013

Kasvattajana tavoitteenani on jalostaa terveitä ja luonteeltaan rodunomaisia islanninlammaskoiria. Tiedän että edessä on runsaasti haasteita, sillä sen verran tutuiksi rotu ja jalostus ovat tulleet näiden reilun kymmenen vuoden aikana kun olen koirieni kanssa harrastanut agilitya, tokoa ja näyttelyissä käymistä.

Rodunomainen luonne? Minulle se merkitsee ennen kaikkea ihmisystävällisyyttä, avoimuutta, vilkkautta ja toimintakykyä. Islantilainen ei ole pelkkä sohvaperuna, toki se viihtyy silläkin varsinkin ihmisten kanssa. Islantilainen on alkukantaista tyyppiä ja se on haukkumalla paimentava rotu, joten se haluaa tehdä jotain ”työtä” tai se vähitellen turhautuu. Turhautuminen puretaan sitten omatoimiseen toimintaan ja uskokaa pois, se keksii kyllä monenlaista tekemistä (alkukantaiset tyypit voivat olla hyvinkin luovia persoonia kehittäessään itseään viihdyttäviä toimintoja). Ohjattu toiminta islantilaiselle voi olla pitkiä ulkoilulenkkejä, tokoa, agia, hakua, jälkeä, raunioita, rallytokoa, kaverikoiratoimintaa, retkeilyä, paimennusta jne. Sikäli erinomainen rotu että oikein ohjattuna se todella taipuu lähes kaikkeen. Ohjaajasta on sitten paljon kiinni että kuinka korkealle tasolle koiransa kouluttaa. Islantilaisen kanssa vaaditaan varmasti aika paljon työtä päästä tietyn lajin huipulle, mutta harrastekoirana se sopii hyvin monelle maija ja matti meikäläiselle. Eli oma tavoitteeni on pyrkiä säilyttämään kasvateissani rodulle tyypillinen toimintakyky. 

Islantilaisten luonteet ovat kuitenkin vaihtelevia ja se tuo haastetta tehtävään. Vaihtelua kun on  pentueen sisälläkin ja toisinaan yllättäviä luonteenpiirteitä pulpahtaa pintaan. Tarkoitan tapauksia, joissa emässä ja isässä ei ole ollut mitään sinne päin viittaavaakaan, mutta pennusta kehittyykin ihan päinvastainen (ja riippuu koiran käyttötarkoituksesta, että onko luonne tarkoituksenmukainen vai tuleeko siitä jopa ongelmakoira). Joten pentujen luonteiden tunteminen ja jonkinsortin ennustustaito on tärkeää, jotta tuleva koti olisi kullekin pennulle passeli. Siis joku toivoo koiraltaan suurtakin aktiivisuutta ja temperamenttia harrastaakseen koirallaan paljon ja joku toinen toivoo hieman pehmeämpää tyyppiä enimmäkseen lenkkikaveriksi jne. 

Luonani on syntynyt kolme pentuetta sijoitusnartuille Aitiorannan kenneliin ja niiden elämän ensimmäisten viikkojen seuraaminen on aina ollut todella mielenkiintoista. Koiranpennut kehittyvät niin hurjan nopeasti ja yksilöiden väliset erot alkavat näkymään jo varhaisessa vaiheessa. Olen aina yrittänyt mahdollisuuksien mukaan päästä myöhemminkin seuraamaan pennun elämää ja huomaamaan olivatko omat arviot sen luonteesta osuneet oikeaan. Tai millainen koiran rakenteesta on aikuisena muodostunut. Ja näin yritän jatkossakin toimia omien kasvattien suhteen. 

Minä olen harrastanut enemmän ja vähemmän tosissani tokoa ja agilitya koirillani ja kokeillut pk-lajeista hakua ja jälkeä. Välillä olen hakannut päätä seinään ja välillä saanut nauttia hienoista onnistumisista koirieni kanssa. Omat kolme narttuani ovat tietenkin olleet minulle ne opetusmestarit kukin omalla persoonallisella tavallaan. Ensimmäisen kohdalla huomasin melko pian että en osaa ollenkaan kouluttaa koiraa. Toisen kohdalla sitten jopa tiesin osaavani kouluttaa koiraa, mönkään meni eli ymmärsin etten tiedäkään mitään kouluttamisesta. Kolmannen kohdalla sitten luulin jo osaavani koirankouluttamisen salat. Huihai, persiilleen män senkin kanssa. Siis? 

Nämä todella ovat erilaisia ja kaikkien kanssa olen saanut oppia uusia jippoja ja kikkoja ja päiväpäivältä tullaan viisaammiksi. Ja sen neljännen kanssa olen päättänyt jo mennä alusta alkaen pentukurssille, jotta ei kaikkea tarvi oppia kantapään kautta.

Kuulumisia vuonna 2017 – vuosien kuluessa tullaan viisaammiksi vai…

Sen neljännen kanssa taas kaikki on ollut ihan erilaista, pentukurssi käytiin, samoin kaikki agilityyn valmistavat ja alkeiskurssit. Mutta Binni kasvoi pikkumaksiksi ja kun vielä muutettiin pois Oulusta ja siis kauas Active Dogista niin agility vaan vähitellen jäi. En osaa sitä itsekseni reenata ja seliseli..

Mutta löysin uudet lajit koiratanssin ja rallytokon. Binnille koiratanssi sopii aivan mahtavasti, koska se on pelkkää improvisointia eli ei tarvi nussia pilkkua! Ja Binnihän on aivan liekeissä, kun saa tehdä ja saa kehuja ja namia ilman että mami on naama kurtussa, kun poika ei mee just niinku pitää vaan melekeenkin riittää!

Rallytokon aloitin koska tässä välissä tokon säännöt muuttuivat, enkä jaksanu enää sitäkään reenata ja paikallisessa koirakoulussa nyt sattui oleen pentukurssin jälkeen mahdollisuus aloittaa RT alkeet. Joten mun viides koira Digra pääsi heti mukaan.

Digran eli Kiljukaulan kanssa on edistytty kyllä hyvin vaikkei jaksetakaan reenata koskaan vapaa-ajalla vaan ainoostaan koirakoulussa. Digra on siis erittäin hyperaktiivinen koira ja jaksaa tehdä ja oppii asiat kerrasta. Mutta hyperaktiivinen islantilainen tarkoittaa myös sitä että virtaa on ja jos jotain kiinnostavaa näkyy niin sitten haukutaan ja isosti ja paljon. Kiljukaula on opettanut minulle lisää ja vielä kerran lisää kärsivällisyyttä ja oikea-aikaista naksuttelua ja palkkaamista. Siis voiko sitä vielä oppia lisää, jos on kymmenisen vuotta omistanu naksuttimen, no kyllä voi! Ja onneksi on koirakoulu Easy Dog, jonka vetäjä on jaksanut neuvoa vaikka omat hanskat on tipahtaneet ja neuvojen päälle tsempata, tsempata ja tsempata!

RT on muuten hyvä laji, kun pikkuneiti on juoksujen takia joutunut oleen pois, olen voinut mennä millä tahansa muulla koiralla reeneihin, kun niillä kaikilla on jonkinverran tokotaustaa eli oon käynyt vanhan muorin Hiltun kanssa ja tietysti Kvennulin kanssa rallaamassa. Koirat on siis riemuissaan ja itse varsinkin tykkään ihan hirveesti, kun se ei ole niin tiukkapiposta kuin toko ois. 

Jätin sen mieluisimman harrastuksen tähän viimeiseksi, kun se on niin parasta eli paimennus! Tätähän aloittelin jo Oulussa asuessani ja Binni pääsi silloin muutaman kerran paimeneen ja sen kanssa käytiin suorittamassa myös paimennustaipumustesti vuonna 2014. Sitten oli paimennuksessa lähes 3 vuotta tyhjiö, kun ei ollut paimennuspaikkaa.. Tyhjensin kyllä jo mökillä vanhaa saunaa, että teen sinne kesäksi lammashaan, mutta en toteuttanut sitä suunnitelmaa, kun siellä ei tulis päivittäin käytyä ja ei silleen voi eläimiä jättää.

Mutta 2017 kesällä ihan läheltä Oulaisista löytyi viimein lammastila, jossa pääsee harjoittelemaan tätä lammaskoirien alkuperäistä työtä. Ja tilan omistaja on innostunut myös opettamaan tätä jaloa taitoa. Terhi osaa myös ottaa huomioon, että me koirien omistajat ollaan kukin vähän erilaisia. Minä  siis tarvin jonkin selkeän tehtävän tai muuten sohin vaan ihan tyhmänä siellä lampaiden seassa. Mutta jos mun pitää viedä lampaat toiselle laitumelle koiran kanssa niin sitten minä vien ne ja tuon takaisinkin. Jotenkin nuo koirat on aina pelastaneet tilanteet. Esim. kun emäntä sekoilee laidunten välissä olevalla sillalla, ne asettuvat kyllä jotenkin fiksusti lampaisiin nähden, eikä ykskään lammas ole tippunut ojaan – vielä.

Koirat ovat yksilöitä tässäkin lajissa eli paimentavat eri tavoin.

Digra on kiihkeä ja tarvii vielä paljon rauhoittamista ja kieltämistä. Ja nuori kun on menettää helposti itseluottamuksensa ja väsähtää. Ja toisaalta taas on sekunnissa ihan liekeissä ja meinaa ajaa liikaa.

Binni on laiskuri, joka mieluummin lähtee hengaileen muualle, mutta kun tiukasti käskee paikalle, niin toimii erittäin lammasystävällisesti, ei napsi lampaita, mutta saa jotenkin olemuksellaan jopa puskijan luovuttamaan. Mä en tajua kuinka se sen tekee, jokin ikiaikainen susi-lammas-yhteys siinä vaan toimii.

Kvenna, mun yllättäjä koira. Se on ihan pro tässäkin lajissa. Ensin luultiin, että se ei viitti tehä mitään, muttamutta.. Kvennalla on jotain iän tuomaa karismaa tekemisessään. Se oli joskus nuorempana yhtä kiihkeä kuin Digra ja sitä ei uskaltanut päästää edes hevosten sekaan irtaalleen. Nyt lähes 9-vuotiaana se edelleen käy kyllä tarvittaessa jopa napsiin lammasta ja sylkee villatukon suustaan voitonriemuisen näköisenä - ja ehkä joskus vähän huvitellakseen käy ajamassa tuolla liian suurella intensiteetillä. Mutta muuten se saattaa jäädä piehtaroimaan paskassa tai käydä moikkaan tilan paimenkoiran ja minä kävelen lammaslauman kanssa sadan metrin päässä ja mietin että miten surkee paimenkoira mulla onkaan. No kokeilen kuitenkin ja hihkasen että apuun Kvenna! Se tulee ja säätelee itse etäisyyttää lampaisiin ihan oikein. Joskus kuitenkin omaa epävarmuuttani käsken odottaa ja kun olen kulkenut hyvän matkaa käännyn katsoon että missä se koira tulee, niin se seisoo kuin patsas siellä mihin käskin hidastaa eli niin hyvin on odottaminen sisäistetty että pitää antaa lupa paimentaa. Taas se tulee hissukseen ja nuuskii papanoita tai vitkuttelee siellä pellolla, juuriniinkuin pitääkin ettei lampaat paineistu liikaa. Välillä kun lampaat meinaavat mennä minusta ohi, tiedän että Kvenna on tulossa myös minun luokse, eli vähän heilautan sauvaa niin se hidastaa ja lampaat myös. Kvennan kanssa on ihanaa paimentaa. Sille pitää vielä saada opetettua, että mamin luokse ei voi paimentaessa tulla tai mamille opettaa että ei saa käyttää koiran nimeä kun se sille on luoksekutsu…

Mutta olen siis ihan paimennuksen lumoissa ehkä jopa hurmioitunut. Niin ja lammasverkkoa on jo tuolla varastossa hankittuna…